12. helmikuuta 2014

10.2.2014



Heippa! Maanantaina siis kävimme aamu yhdeksästä kahteen tutustumassa Dhulikhelin sairaalaan. Ensin me tapasimme Reginan, johon olemme olleet yhteydessä jo Suomesta. Mietimme yhdessä hänen kanssaan harjoitteluitamme täällä. Eli siis itse aloitan sisätautien osastolla, seuraavaksi menen kirran osastolle, sitten jossain järjestyksessä ortopedia, ensiapu, lasten, synnytysosastolle, antinataalinen osasto eli siis neuvola, synnytyksen jälkeiselle osastolle ja sitten vielä klinikka käyntejä. Menemme myös pariksi viikoksi Community campiin, eli menemme kyliin tekemään terveysneuvontaa sekä teemme muuten kotikäyntejä. Keskustelun jälkeen meille näytettiin sairaalasta paikkoja. Alue on kyllä suuri, osastot kylläkään eivät ole niin suuria. Meistä otettiin kuvat tunnusortteihin, jotka ovat samalla myös meidän lounaskorttimme. Ruokalassa on varmaan kaksikymmentä eri ruokavaihtoehtoa ja näin kokit valmistavat sen sitten meille. Ja maanantain ateria maksoi yhdeltä henkilöltä n.30senttiä. Eli kyllä kelpaa siellä syödä. 


Samana päivänä otimme aurinkoa kattoterassilla ja kuljeskelimme lähiympäristössä. Illalla me sitten söimme päivällisen ja istuskelimme Sharmilan ja muiden opiskelijoiden kanssa olohuoneessa juoden teetä, ja jotain ”appelsiinimehua”, jossa eli ehkä hieman lisänä terästystä. :D Kyllä siis tämä juoma kiersi ringissä ja jokainen maisteli sitä. Ja kyllä niin kuin pari kertaa joku sanoi, suomalaiset juovat(joojoo). Sharmila kertoi hauskoja juttuja sairaalassa työskentelystään ja muutenkin oli hauska tutustua lisää muihin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti